maanantai 28. lokakuuta 2013

talvihäät

En ole itse ikinä ollut talvihäissä, mutta hääohjelmien ja talvisten hääkuvien perusteella minulle on tullut ihana ja tunnelmallinen kuva niistä. Siispä ajattelin tehdä suuren kuvapläjäyksen siitä, millaiset olisivat mielestäni ihanat talvihäät. Ensinnäkin tärkeintä minulle olisi tuoda tunnelmallisuus kynttilöillä ja valaistuksella. Itse palelen niin helposti, että on kiva luoda lämpöä sisälle kynttilöillä ja muutenki tehdä tunnelmasta lämpöinen, vaikka olisikin ulkona kirpeä pakkanen. Talvihäissäni toisin silti myös tunnelman lisäksi sisälle koristeluun näkyviin talven ja kauniin talven luonnon. Annetaan kuvien puhua puolestani!


Ensimmäiseksi näin alkuun vinkkejä itse tehtäviin koristeluihin talvihäihin. :)

Tämä olisi aivan mahtava idea! Piha täyteen sydämen muotoisia jääpaloja ja sisälle voisi laittaa vaikka käpyjä tai kukkia. <3

Kolme edellistä kuvaa olen ottanut itse ja tehnyt myös. Ne ovat todella helppoja tehdä ja ihanan tunnelmallisia. Jos inspiraatiota on niin lasipurkut muuntuvat vaikka miksi ja myös tuikkujen väreillä saa erilaista tunnelmaa.:) Ja mikäpä ei voittaisi koristelussa ihanan valkoisia paperipalloja talvihäissä?

Ihania koristepulloja häihin! Varsinkin jos pitää blingbling-häät. ;)

Nuo omenakynttilät ovat jotain niin sympaattista. Käyvät minun mielestä sekä talvi- että syksyhäihin.
Jos häissä olisi kylmiä juotavia isossa astiassa, niin miten ihana olisikaan pitää juomia jääpaloissa, jotka olisi vaikka koristeltu talvisesti kävyillä tai muilla talveen liittyvillä jutuilla?

kauniita ja kohtuu helppoja itse tehtäväksi, eivätpä ainakaan palellu. :)

Nämä ovat yksinkertaiset tehdä ja niin ihania tunnelman luojia! <3


Seuraavaksi tunnelman luojia talvihäihin:
Minun mielestä tuo olisi aivan ihana hääpaikka! Saisi koristeltua ihanasti ja luonnonmateriaalia tulee ihanasti esiin; puuta.





Aijaijai, ihanaa! Paljon puuta, lasia, tuikkuja ja tunnelmaa! Siitä on talvihäät tehty. :) Ja tuohon kaiken päälle vielä valkoinen hevonen lumihangessa ja morsian ratsastamassa. Miten ihana hääkuva olisikaan! Toivottavasti tästä on jotain inspistä jollekin. :) 

<3:llä Jennukka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti